Monday, January 16, 2006

Dia 4: Paivantasaaja & beyond

Aamun lehti kirjoitti edellispaivan mellakoista ja kuvat oli aikaa rankkaa settia ottaen huomioon, etta olimme kulkeneet kuvan ottamispaikan ohitse vain hektea ennen tapahtumia. Tuolloin paikalla oli jo naamioituneita nuoria, mutta Seppo huomasi meiningin ajoissa ja kaantyi sivutielle. Meidat olisi cringoina todennakoisesti kivitetty, silla mellakat johtuvat Jenkkilaisten oljy-yhtioiden riistomeiningista Ecuadorin itaisella sademetsaalueella, jossa jossa porauksen aiheuttamat lieveilimiot tuhoavat ymparistoa ja koyhdyttavat kansaa entisestaan. Hyi hyi, Texaco!
IMG_0603

IMG_0603

Magic Bean pastellinsinisessa talossa vasemmalla

Lahdimme Quitosta jo ajoissa pohjoiseen sijaitsevalle vuoristoalueelle maisemia tiirailemaan. Seurueeseen liittyi edellispaivan toimijoiden lisaksi Bolivian ja Tanian isukki, joka arkeologina tuntui tietavan paljon kaikenlaisista asioista. Oman espanjankielentaitoni varassa kaiken tuon tiedon perimmaiset merkitykset jaivat tosin hieman pimentoon.

Eka stoppi oli luonnollisesti ekvaattori, mutta koska se kuulemma oli 200 metria vaarassa paikassa, emme jaaneet pollastelemaan tienoota sen enenpaa, vaan jatkoimme matkaa jattimaiselle tulivuoren kraaterille, joka oli muodostunut joskus 4000 vuotta sitten suuren tulivuoren rajaytettya koko huippunsa ilmaan.
IMG_0603

Seuraava etappi oli idyllinen vesiputous, jonka soljunnassa kavimme pesemassa avolavalla kertyneen matkan aikana kertyneet polyt pois paikoista. Vesi oli hieman vahissa vuodenajasta johtuen, mutta paasimme kuitenkin fiiliksiin ihan mukavasti.

IMG_0603

Paivallisen kalastimme luonnollisesti itse, ja vaikka perkaus ja valmistus kuuluivatkin kalapuiston sisaanpaasymaksuun, on omin kasin pyydetty kala aina oma juttunsa.

IMG_0603

IMG_0603

Mika tahansa auto kay maalla taksista. Myos meidan pick-upimme.

Illalla teimme visiitin paikalliseen teinihelvettiin, jossa oli meno oikein kohdallaan. Ecuadorilaiset ovat nakojaan hulluna skahan, ja hittibiisien soidessa meno lattialla oli luokkaa piiripieni pyorii meets letkajenkka meets Slayerin keikan eturivi - siina jonkinlaista makua kliimaksista. Onneks oon treenannu parhaiden kanssa.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home