Dia 5: suuntana Baños

Baños on noin 3,5 tunnin bussimatkan paassa Quitosta ja kuulu kuumista lahteistaan seka lukuisista vesiurheilumahdollisuuksista. Koska olimme paikalla vasta puolenpaivan jalkeen, meilla oli aluksi vaikeuksia loytaa enaa paikkoja seikkailuille, mutta viimein loysimme jarjestajan, joka sai meidat mukaan viela saman paivan tourille. Otimme saman tien yon yli kestavan reissun, johon kuului lauttasetin lisaksi yokavely viidakossa, yopyminen bambumajoissa samaisen puistikon keskella ja seuraavana paivana viela aktiviteetteja, joista lisaa seuraavassa entryssa.

Itse rafting kokemus oli hillittoman hauska. Kontrastina Suomeen taalla oppaiden tarkoituksena nayttaa olevan poloisten turistien keikauttaminen lautasta ulos pahoissa paikoissa. Kahden tunnin laskun aikana dippauksia ehtikin kertya aika laja kullekin. Lauttamme kippari Patricio ja kanootilla vieressa ketterasti temppuileva Enrique pitivat koskien valilla tunnelmaa ylla darraisella vitsailulla ja laulunlurituksilla. Olivat kuulemma aiemmin viikolla duunanneet koko Hollannin tyttojen lentopallojoukkuetta. Niin varmaan...

Iloiset veikot Patricio ja Enrique

Raftingin jalkeen vuorossa oli viela automatka Sademetsan keskelle majakylaan ja sightseeing ymparoivassa viidakossa. Pimean aikaan viidakon elaimet ovat liikkeella saalistuspuuhissa ja hyonteisista tulikin otettua muutama hyva otos, ennen kuin rankkasade katkaisi retkemme ja palasimme pikaisesti takaisin majoille.

Rukoilijasirkkatyylin kiistaton mestari

Kaveri oli kuulemma myrkyllinen. En ottanut selvaa.

Sademetsaa ei kutsuta turhaan juuri siksi. Vaikka luulin olleeni hyvin varustautunut niin luonnon edessa oli taivuttava. Kaupunkilaisen luja usko goretexin kaikkivoipuuteen mureni sita mukaa kun vesi tursusi hupunsuusta, hihoista, ja housujen kaikista kolmesta aukosta. Tunsin itseni ihmispesusieneksi.

Ei auttanut

Illalla menimme viela majakylamme "ravintolaan" oluelle. Paikalla oli myos jenkkilainen yliopistoryhma, joka olisi voinut olla ihan hyvin suomalainen ylaasteen luokkaretkiseurue. Sen verran holhoavaa roolia opettaja piti ylla. Yksi ainoa jenkkitytto jai kanssamme turisemaan illallisen jalkeen, mutta olutta han ei sentaan tohtinut ottaa - oli kuulemma nahnyt humalaisen ihmisen elamassaan kaksi kertaa ennen meita. Me kuitenkin kompensoimme tyhjentamalla koko keittion oluesta (tarjoilijat olivat menneet nukkumaan jo ajat sitten) ja pitamalla muita seurueen jasenia kaikesta huolimatta ajan tasalla keskusteluidemme aiheista lapi yon (majojen seinat eivat olleet juurikaan paperia kummoisempaa eristetta). Elaman ensimmaiset viidakkobileet on nyt siis koettu ja hauskaa oli.

Amanda, Seppo, meitsi ja Simpe juhlafiiliksissa