Dia 9: Everybody´s gone suuurfiiing...

...Ainakin Simpe ja meitsi! Paivan alku oli nihkea herattyamme kuudelta surffitunnille vain huomataksemme, etta taivas oli jalleen pilvessa, kuten ilmeisesti myos opettajamme, josta ei puolentoista tunnin odottelun jalkeen nakynyt merkkiakaan. Respan chico totesi, etta surffiprofessorit voivat joskus jattaa tulematta aamutunneille, mikali aallot eivat ole suotuisat - ihan ymmarrettavaa, mutta vois tietty maksaville asiakkaillekin ilmoittaa. Jotenkin olimme jo kuitenkin omaksuneet paikan huolettoman meiningin, emmeka jaksaneet asiasta sen enempaa kiukutella, vaan menimme viela puolen tunnin nokosille.

Herattyamme uudestaan aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta ja suuntasimme oitis biitsille sovittuamme uuden alkeistunnin neljaksi. Tama oli tosiaan ensimmainen paiva, jona oli oikeasti mahkut saada brunaa pintaan ja paivantasaajalla kun ollaan, oli rasvapurkki enemman kuin tarpeen. Kaikesta huolimatta onnistuimme mielestani valttamaan perinteisen suomalaisen rapupuvun hankkimisen kohtuu hyvin - Simpe vain valitteli hieman nanniensa karahtamista.

Anteeks ja kiitos - ma tiedan etta taa sattuu...

Viime entryyn kirjoitin, ettei taalla ole surffauksen lisaksi kuin torakoita. Olin vaarassa. Taalla on nimittain aivan hemmetisti koiria joka puolella. Kaikki kulkevat vapaina ja kukaan niista ei nayta kuuluvan kenellekaan. Todella omituista hommassa on se, etta koirankakkaa ei ole missaan. Mikali Ecuadorilaiset ovat keksineet kakattoman koiran, niin Suomeen naita ja akkia - kevatkin voisi olla ihan oikeasti nautinnollista aikaa! Yksi karvakorva tuli jopa kanssamme seuraamaan hengenpelastajien sulkeistreeneneja.

Lounaalla tapasimme hippisukupolvea edustavan jenkkipariskunnan, joka oli taalla pitamassa terveysruokaan painottuvaa kokkikurssia. Tyypit oli ihan hauskoja ja fiksun oloisia ja kutsuivat meidat johonkin new age kommuuniin puolen tunnin bussimatkan paahan. Siina sitten parannettiin maailmaa ja haukuttiin lihavat jenkkiteinit ja ylistettiin eurooppalaista ruokapolitiikkaa ja -kulttuuria - CAP ei tosin tullut puheeksi :)

Paivan ehdoton kohokohta oli tietysti paljon odotettu surffitunti, jonka meille pitivat kaksi paikallista vaahtosammutinta. Oman shifuni hopinoista en tietysti auttavalla espanjantaidollani tajunnut puoliakaan, mutta elekieli toimi hyvin ja olinkin aallonharjalla pikaisesti. Jaimme viela tanaan suht rantaan ratsastamaan jo murtuneita aaltoja, mutta fiilis oli silti upea! Tata on saatava Costa Ricassa lisaa - syon koko kevaan vaikka riisia ja papuja jotta saan oman laudan!

En oo ikina nayttanyt nain hyvalta Suomessa!

Vastoin rennon alakulttuurin luomaa kuvaa, surffaus onkin todellista kamppailu-urheilua! Aina paastyasi uimalla/kahlaamalla/naiden sekoituksella 5 metria merelle pain, seuraava aalto heittaa sinut 10 metria rannan suuntaan. Homma tuntuu aluksi kyntoauran raahaamiselta betonisuossa, mutta taitojen karttuessa voi hommata pienemman laudan, joka on helppo luovia avomerelle aaltojen lapi. Sitten ei muuta kuin julmettua kroolausta aallon menosuuntaan ja harjalla ylos. Helppoa? Yllattavan.

Se talla kertaa Montañitasta. Nayttaa silta, etta olemme taalla viela ainakin muutaman paivan, silla huomenna on taas uudet aallot ja laudat on jo varattu...