CR TJ vähän

Hohhoi. Taisin luvata kirjotella lisämatskua viimeistään viikko edellisestä postauksesta. Mitä sitten? Ei tätä kuitenkaan kukaan enää lue nyt kun Suomessakin ovat auringon aitat avautuneet ja lisäksi kaikki muutkin on ulkomailla. Kirjotanpa nyt kuitenkin kun alkaa tää CR aika olla tapissa. Ette kuitenkaan saa vielä nauttia charmantista seurastani vielä piiiiitkään aikaan, sillä päätän lattarikokemukseni hengailemalla viitisen viikkoa Etelä-Amerikan ylängöillä, sillä yli kuuden tonnin vuoria on perkele nähtävä vielä tällä reissulla. Suomeen siis sitten tämän jälkeen 4.8. - suoraan UMF:iin tietty. Etelään lähtemispäätöstä helpottaa sadekauden voimistuminen viikko viikolta täällä välilihassa ja tapaamieni matkailijoiden kommentit joiden mukaan luonto muissa Väli-Amerikan maissa ei juurikaan poikkea Costa Rican vastaavasta, mitä nyt Guatemalassa saattaa jotain raunioita nähdä. Mutta mä siis haluan aurinkoa, ylänköjä, Inkojen kaupunkeja, suola-aavikoita, ja lumihuippuja - ja niitä löytyy Perusta ja Boliviasta. Heinäkuun aikana kannattaa siis seurata blogiani sillä koetan lähettää kokemuksia vähän tiuhempaan tahtiin kuin tässä loppukeväästä. Nyt kuitenkin viime kuun highlightit. Eka siis Nicaraguan matka, lisää seuraavassa postissa.

Nicaragua 2.-7.6.

Päätimme Hampuksen kanssa, että Jotain muutakin paikkaa on nähtävä kuin CR:n biitsejä, vaikka eroa meiningissä tuskin juuri huomaakaan. Lähdimme siis kaupunkilomalle Nicaraguan Granadaan, sillä toinen vaihtoehto, Panaman Bocas del Toro ei kuulemma Costa Rican biitseistä eroa juurikaan ja on lisäksi melkoisen alkoholinhuuruinen turistirysä. Granada sen sijaan on kolonialistista ilmapiiriä huokuva herttainen pikku kaupunki valtavan Nicaraguanjärven rannalla, joten se sopi yhteiskunnallisesti tiedostavaan maailmankatsomukseemme paremmin.


Kotilähiömme San Pedro nukkui vielä sikeästi @ 5 am.

Lähdimme siis viiden aikaan aamulla kohti bussiasemaa, jossa proseduuri lippujen ostoon on vähintäänkin hullunkurinen; jonotat ensin näyttääksesi passin ja ostaaksesi itse lipun, sen jälkeen jonotat uudemman kerran toiselle luukulle, jossa lippusi leimataan, ja vasta sen jälkeen pääset jonottamaan bussiin. Siis eikö sitä lippua voi leimata samalla kun sen ostaa, etenkin kun leimaajatyyppi istuu puolen metrin päässä. No lattarit on lattarit, siihen täällä on jo totuttu useampaan otteeseen.

6-7 tunnin ajon jälkeen saavuimme Nicaraguan rajalle, jossa odotti toinen päätön proseduuri. Kaikki ihmiset autosta ulos ja jonottamaan liikennevalon eteen. 45 minuutin jälkeen liikennevalon taakse ilmaantui vihdoin virkailija, minkä jälkeen jono alkoi hitaasti liikkua. Joka tyypin kohdalla virkailija painoi nappulaa, jonka tuloksena syttyi vihreä tai punainen lamppu - punaisella siis piti levittää tavaransa pöydälle tullimiesten kopeloitavaksi. Tietty normaali prosessi millä tahansa rajalla, mutta kun homman läpikäymisestä ei saanut minkäänlaista kuittia tai muutakaan todistetta, oli motiaatio jonossa seisomiseen täysin nolla. Otimmekin oppia kokeneemmista matkaajista ja käytimme kyseisen tullisession tax-free kaupoissa kierrellen.


Tästä sai huvikseen mennä läpi jos kiinnosti

Nicaraguaan saavuimme rajalta parin tunnin ajon jälkeen, joiden aikana huomasimme, että maailman 5. köyhimmän maan Nicaraguan tiet ovat tiptop kunnossa verrattuna CR:n vastaaviin. Korruptio on täällä jakautunut näköjään muille kuin liikennesektorille. Meille suositeltu Oasis hotelli olikin kaikin puolin oikein mukava paikka, ja riippumatot sekä uima-allas tulivat hc istumissession jälkeen tarpeeseen.


Life's Good - myös ilman chicksei


Hampus tuo olutta altaaseen

Arkkitehtuuri oli tosiaan mukavaa vaihtelua San Josen uudisrakennuksille, sillä kaupunki oli säästynyt tuhoisimmilta maanjäristyksiltä vuosisatojen saatossa, ja rakennukset olivat laajalti kuin konkistadorien ajalta.




Mihis sitte?

Ekana Granadan ulkopuolisena kohteena matkasimme käsitöistään tunnettuun Masayan kylään, jonka lähistöllä sauhuaa myös samanniminen aktiivinen tulivuori. Itse kaupunki oli melkolailla Granadan tapainen laid-back tyylinen pikkukaupunki, jonka torilla meinasi ahtaan paikan kammo iskeä - siksi paljon oli ruuhkaa joka puolella. Onneksemme tulivuorella meitä odotti melko paljon rauhaisampi maasto, joskin rikinkatku teki hengittämisen välillä hankalaksi.


It's alive!!!

Tuonne kraaterin reunalle espanjalaiset lykkäsivät ristin, sillä luulivat vuoren olevan portti helvettiin.

Seuraavana päivänä oli vuorossa sukeltaminen itse kraateriin. Ei tosin toimivaan tulivuoreen, vaan Volcan Apoyon laakeaan kraaterijärveen, jonka ympäristö muistutti melkein suomalaista kesämökkimaisemaa - tosin vain melkein. Päivä kului oikein mukavasti järvessä sisäkumin varassa lojuessa ja herkullisia lounasleipiä syödessä.


Kraaterijärvi ja sisäkumi, mitä muuta ihminen kaipaa?

Viimeisenä päivänä teimme vielä venereissun Nicaraguanjärvessä sijaitseville Las Isletas pikkusaarille, jotka syntyivät tuhansia vuosia sitten läheisen tulivuoren sylkiessä omakotitalon - pentagonin kokoisia murikoita sisuksistaan kyseiseen järveen. Nykyään saarekkeilla on monien Nicaraguan silmäätekevien kesämökkejä plus koko kavalkadi erilaista lintu- ja vesielämää.


Joku kurki tää sit kai on...


Löysimme myös todisteita älyllisestä elämästä


Nice View

Laitan vielä postia viime kuun muista highlighteista kunhan jaksan, nyt en...