Hiram Binghamin jaljilla

Paiva 1. - Warm Up

Junamatka Machu Picchulle alkoi siis kello kuusi ja alkumatka meni jokseenkin unten mailla. Puolivalissa matkaa kuitenkin herasin ihmettelemaan ikkunasta avautuvia maisemia siihen pisteeseen etta epatarkoituksenmukaisesti pukeutunut kanssamatkustaja tuli valittamaan kylmyydesta ikkunani ollessa jatkuvasti auki kurkottaessani mahdollisimman pitkalle vaunusta nahdakseni vuoret koko komeudessaan. Sain kuitenkin pari mojovaa fotoa lumihuipuista ennen kuin laskeuduimme pyhaan laaksoon ja metsan peittamat seinamat sulkivat meidat sisaansa ja villina nytkahteleva Urubamba-joki toivotti meidat tervetulleeksi vaikeakulkuiseen Inkojen sydanmaahan.


Great White


Pimp my Terrorist Van

Olin maksanut itseni kipeaksi kahden yon majoituksesta Machu Picchun kylassa ja fasiliteetit olivat helpotuksekseni asianmukaiset; TV, lammin suihku ja parveke ovat harvinaista herkkua reppumatkailijalle. En kuitenkaan jaanyt lojumaan laakereilleni, vaan paatin paivan jumppahetkena vallata lahistolta nousevan Inkojen pyhan Putukusi vuoren. Kirjassani oli yksinkertainen maininta: "Polku Putukusille alkaa pari sataa metria kaupungin ulkopuolelta ja huipulta on loistavat maisemat seka kylaan etta itse raunioille".


Putukusi oikealla

Vuoren nahtyani aloin epailemaan minkaanlaisen polun mahdollisuutta, silla muhkura nousee Urubamban laaksosta 500 metria miltei pystysuoraan ylospain. Ja aivan oikein, kyseinen "polku" kulkikin suuren osan matkasta vertikaalisesti tikapuita pitkin. Voisi tietty mainita tasta oppaassa, silla kyseinen paivaretki ei ole ihan kevyimmasta paasta. Onneksi matkaseurana oli hauska hawaijilainen pariskunta.


Piiitkat tikkaat


Melkein huipulla - alhaalla Machu Picchu pueblo

Nakyma huipulta oli upeampi kuin kukaan meista osasi edes kuvitella; Machu Picchun mystiset rauniot riippuivat laakson toisessa paassa kahden majesteettisen huipun valissa kylpien iltapaivan kultaisessa auringossa. Talvella (suomen kesa) taalla on hieman viileampaa, mutta kompensaationa sateet ovat kaukana poissa ja taivas lahes aina taysin pilveton. Tama oli ensimmainen kerta kun nain rauniot livena ja vaikka ne olivatkin viela kaukana, olin vakuuttunut etta seuraavan paivan vierailu tulisi olemaan hatkahdyttava.


Huipulla! Takana Machu Picchu ilman puebloa


Omituinen kierreporrasvuori

Myos nakyma vastakkaiselle puolelle Machu Picchu Puebloon olivat erittain hienot, vaikka ne eivat tassa tilanteessa ymmarrettavasti enaa niinkaan vakuuttaneet.

Paiva 2. - The Real Thing

Jos taa on kerta 24h drugstore niin minka hemmetin takia se on kiinni klo 4 aamulla?

Heratys klo 3.40 aamulla ei varsinaisesti ilahduttanut, silla edellisaamuna olin herannyt viidelta junaan ja sita edellisen nukkunut erittain huonosti bussissa matkalla Cuzcoon. Olin kuitenkin paattanyt suorittaa puolentoista tunnin kavelyurakan raunioille, silla vain luuserit - eli 99% - menevat sinne bussilla.

Ensimmaiset puoli tuntia kuluivat mukavasti tasaisella otsalampun valossa, eika hiekkakarpasistakaan ollut haittaa, toisin kuin kirjani varoitteli. Ihmetyksekseni olin yksin koko matkan ajan, ja ylleni kaartuvat jattimaiset vuoret tuntuivat entista valtavammilta pikimustasssa yossa, jossa ne erotti vain tahtien katoamisena teravareunaiseen pimeyteen. Tuntui todella yksinaiselta.

Tunnin kipuaminen Puente Machu Picchulta itse sisaankaynnille olikin sitten aivan helvetillinen urakka. Noin 70 asteen nousu kiviportaita pilkkopimeassa kavi sen verran voimille etta jouduin lepaamaan useaan otteeseen matkan aikana. Edellispaivan Putukusi-nousu painoi jaloissa ja teki hommasta suorastaan kidutusta - lopussa voimia antoi enaa auringonnousua uumoileva heikko kajo taivaanrannassa.

Portille paastessani ensimmainen bussilastillinen tyhjeni juuri sisaankaynnille, ja hymyilin tyytyvaisena itsekseni lihavien jenkkien valittaessa jonossa aikaista heratystaan.

Sisaan paastyani paatin saastaa itse raunioiden tutkiskelua myohemmaksi ja nauttia auringonnoususta aurinkoportilla, joka sijaitsee viela tunnin kavelymatkan paassa laheisella vuorenselalla ja josta voi upean nakoalan kera seurata kun valo hiljalleen tayttaa koko pyhan laakson. Ei ollut herkkua tamakaan matka, silla sisaankaynnilta melko loivalta nayttanyt polku on jatkuvaa ylamakea ja edelleen jyrkempaa sellaista kuin voisi kuvitella. Nakymat olivat kuitenkin jalleen vaivan arvoiset, ja ehdin jopa levahtaa hieman ennenkuin aurinko nayttaytyi ensimmaista kertaa.


Ensi sateet


Aurinko ottaa hiljalleen voiton, itse rauniot viela juuri ja juuri varjossa


...

Ennen tanne tuloa pidin laamoja hieman koomisina elukoina mutta polulla niita seuratessani mielipiteeni muuttui. Katsellessani niiden soljuvaa kulkua penkereelta toiselle en enaa ihmetellyt miksi laama oli inkojen pyha elain, siksi jalon kuvan ne itsestaan antoivat. Eika yksikaan edes sylkenyt minua kohti.


Koominen?

Sitten takaisin raunioille ja itse asiaan. Machu Picchu on mykistava paikka ja huokuu muinaista arvokkuutta turistimassoista huolimatta, enka yritakaan tassa turhaan kuvailla paikan aiheuttamia tuntemuksia. Ohessa pari kuvaa joista voi saada valjun kuvan siita milta paikassa nayttaa, mutta luottakaa muhun kun sanon etta paikka on koettava itse; mikaan kuva ei tee sille oikeutta.


The Address - takana Huayna Picchu


Loyda istuva laama


Auringon temppeli


Haukka


Kolmen ikkunan temppeli - how original


Nayttaa ihan Sveitsilta


Minas Tirith?


Tyypillinen Inkojen ostari


Chinchilla - luulin etta naa on ihan hakkielaimia

Myohemmin tapasin edellispaivan Putukusi-kumppanini Shanen ja Nickyn, joiden kanssa haukkasimme lounassampylat paikan kahvilassa, minka jalkeen paatimme Shanen kanssa kivuta viela Huayna Picchulle, joka kohoaa raunioiden vastakkaisessa paassa. Poloiset jalkani tarisivat jo lounaspoydassa istuessani ja nyt ne suorastaan huusivat armoa. Meno on juuri niin jyrkkaa kuin milta se nayttaa ja taman tasta on tartuttava koyteen vetaakseen itsensa ylos. Rimpuilu kesti jalleen tunnin, mutta huippu oli naiden parin paivan aikana kokemistani selvasti korkein, ja nakyma myos komein. Suoraan allamme satoja metria tyhjaa, sitten mykistavat rauniot, oikealla kaukaisia valtaisia lumihuippuja ja vasemmalla Urubamba joki, jolta kiemurteleva tie nousi Machu Picchun paaportille. Kaikki taydellisessa harmoniassa keskenaan.


Melkein huipulla


Putukusi, tuonne siis kiivettiin edelllispaivana


Urubamba laakso


Vuokrataan yksio Huayna Picchun huipulta, remontin tarpeessa, hyva nakoala.

Huipulla ei kovinkaan paljon puhuttu, kunhan tuijotettiin nakymaa muutamien riittamattomien ylisanojen saestamana. Alastulo oli erittain hankalaa jatkuvan ihmisvirran ja aarimmaisen kapean "portaikon" johdosta. Suomessa 50 sentin levyinen harottava kivikko, jonka toisella puolella pystysuora kiviseina 100 m ylospain ja toisella 100 m alaspain julistettasiin oitis hengenvaaralliseksi, mutta isossa maailmassa kaikki on toisin...


Tasta alas, mutta kuinka turvallisesti?

Illalla kavin palkitsemassa itseni todennakoisesti kylan parhaassa ravintolassa, Indio Felizissa, jossa ruoka oli yhta taivaallista kuin paivan kokemus muutenkin. Alkajaisiksi Perulaista Creolle keittoa Punon ylangon herkullisella juustolla hoystettyna, Paaruoaksi Tagliatellea, johon sai omakatisesti (=runsaasti) lisata tomaatti-sipulihoystoa, basilika-valkosipulimixia, parmesan-juustoa, oliivioljya ja tuoreita herkkusienia. Tarjoilijan tuodessa jalkiruoaksi takuuvarman omenatortun ja vaniljajaatelon itkin onnesta vaikka mahaani ei olisi mahtunut enaa riisinjyvaakaan. Paiva oli ollut taydellinen.


Dinner of the champions

Nyt siis takaisin Cuzcoon ja sitten pitaisi paattaa mennako viela Arequipaan vai suoraan Boliviaan. Palailen kunhan ehdin.

Chao!