Rajan yli Boliviaan

Paatin jattaa Arequipan kanjonin nakematta, silla Simon mukaan Boliviassa nakee kylla kanjoneita jos halajaa. Otin siis suunnaksi Punon kaupungin suoraan Cuzcosta ja valineena toimi jalleen juna, silla istuminen vastakkain poydan aaressa 8 tuntia on huomattavasti mukavampaa kuin karsia ahtaassa bussissa 6 tuntia edessa istuvan niskatuki suussa.

Suunta Punoon

Huokaisin helpotuksesta kun poytaseurueeni kolme muuta jasenta paljastuivat heti kattelyssa kahdeksi lontoolaiseksi ja yhdeksi walesilaiseksi - jenkkien joutava kvaak kvaak -hopina kun alkaa nykyaan vasyttaa jo ensi minuuteilla. Ei silti onhan USA:ssa hyviakin tyyppeja tietty, mutta liian paljon on tullut naita stereo-tyyppeja tavattua etenkin pitkilla bussimatkoilla joilla pakotieta ei ole...


Saga & Rhaul


Meitsi & Gareth

Walesilainen Gareth oli 12 kk:n maailmanymparimatkalla (jo varmaan 40. tyyppi, jolta kuulen saman - mista naa tyypit loytaa rahotuksen?) ja lontoolaiset kuukauden pyorremyrskykiertueella, jonka aikana meinasivat nahda Perun, Bolivian, Argentiinan ja Brasilian - ja taisi olla viela Uruguaykin! Turhaa vouhotusta mun makuun. Itsella on onneksi 4 viikkoa yksin Bolivialle omistettuna.


Valistoppi

Kaikki heebot olivat kuitenkin loistotyyppeja ja Punossa paadyimme buukkaamaan yhteisen huoneen, mika olikin tervetullutta vaihtelua viikon yksinasusteluun. Etela-Amerikan lakkokulttuurin lamauttavaan vaikutukseen saimme tutustua heti Punoon saavuttuammem, silla Punon ja Bolivian rajan valissa oleva pikkukyla oli paattanyt ryhtya lakkoon ja tukkia tiensa kivipaaseilla, mika tietty teki bussien kulun mahdottomaksi. Ajankohta oli valittu jenkkien 4th of Julyksi, silla kaikki vasurit taalla luonnollisesti vihaavat Amerikkaa sokeasti. USA:n talouteenhan kyseisella kymmenen ihmisen protestilla on tietysti murskaava vaikutus; jarki nyt paahan populistivasemmistolaisillekin ja vapaa liikkuminen mahdolliseksi!

Emme kuitenkaan sitten paasseet lahtemaan Boliviaan seuraavana paivana, joten paatimme visitoida kelluvat saaret kun aikaa oli. Ihan ok gringotakyhan se oli, ja hiukan turistirihkamaakin tuli ostettua. Toisella veneella tourin tehnyt Marc sai tosin rahoillensa parempaa vastinetta, silla heidan ryhmaansa kuulunut jenkkituristitar putosi suoraan kelluvan saaren lapi kainaloitaan myoten jarveen. Ei saisi nauraa.


Myos kelluvilla saarilla halutaan nahda futiksen MM-kisat


"Hei hei", laulavat natiivit

Kelluvien saarten jalkeen kavimme lounaalla ihan kunnon saarella, jolta naki upeasti Bolivian puolelle Cordillera Realin vuorijonolle, jolla tulisin kiipeamaan parin viikon sisalla. Ostin saarelta myos coolin pipon.


The Boys

Takaisintulomatka kesti juuri sopivasti Saksa-Italia matsin ajan ja kyseisen ottelun kuuntelimme oppaan tulitikkuaskin kokoisesta radiosta, josta kohinan keskelta ei juuri erottanut tapahtumia. Italian jatkoajan kaksi maalia tulivat kuitenkin selviksi kahden minuutin "Gooo...oool" huutojen saestamina.



Itse Puno ei tarjonnut juurikaan mitaan nakemisen arvoista ja turisteja vaanivat sorminukkien/villapaitojen/muun turhan roinan myyjat ovat todella itsepintaisia ja arsyttavia. Turistin havaitessaan kaikki nakoetaisyydella olevat harpyijat santaavat taman peraan huudellen iskulauseitaan ja pari kertaa jouduimme kirjaimellisesti juoksemaan pakoon naita inttavia iso- ja pikkupaholaisia.

Copacabana, Bolivia

Matka Punosta Copacabanaan sujui ongelmitta eivatka poliisitkaan sakottaneet valokuvien ottamisesta ilman lisenssia tai laittomien dollarien kantamisesta, kuten raamattu varoitti. Copan biitsi ei ihan veda vertoja Brassien kaimalleen mutta oikein viehattava pikkukaupunki on kuitenkin kyseessa.


Se vaatimattomampi Copacabana

Hauska paikallinen kuriositeetti on autojen siunaaminen kylan kirkon edessa paivittain pirskottamalla renkaille alkoholia. Asiasta tietamaton saa anteeksi luullessaan joutuneensa keskelle kymmenia yhtaaikaisia haaseremonioita; sen verran varikasta puuhaa kulkuneuvojen suojaaminen kotimatkaa varten on.


San Fransiscon (naita riittaa lattareissa) kirkon sisapihaa


Haat? Ei vaan auton siunaus!

Copasta trekkasin puolen paivan mittaisen patkan Yampupataan, josta on enaa kivenheitto Isla del Solille. Kyseisen kivenheiton hinta on kuitenkin melkoinen, silla veneen vuokra vartin mittaiselle matkalle on 8 dollaria, joka Bolivian muuten superystavalliseen hintatasoon verrattuna on melkoinen. Islalla kolme energista pikkuveijaria lupasivat johdattaa minut haluamaani hotelliin, mika osoittautuikin oikein tarpeelliseksi, silla pienesta koostaan huolimatta kumpuilevalla saarella on helppo menettaa suuntavaistonsa.


Tupu, Hupu ja Lupu

Seuraavana paivana saarta trekkaillessani tapasin itavaltalaisen Michaelin, jolla oli sama suunta Copasta eteenpain, joten paatimme alkaa toistemme matkakumppaneiksi. Itse saari on kuin hyppays muutama sata vuotta taaksepain. Vanhoja inkaraunioita on kaikkialla. Saarella elaa 2500 asukasta, jotka ovat suureksi osaksi omavaraisia kaiken suhteen: maanviljelys ja karjanhoito on kaikkien elanto.


Ruins


Nakyma saarelta mantereelle


Llama


Raunioita ja upea biitsi


Lauttaa odottelemassa

La Paz

"Alapazz, alapazz, alapazz!" huutelivat bussikuskit Copan keskustorilla, joten oikeaa kulkupelia ei ollut vaikea loytaa. Muutaman tunnin huristelun jalkeen allamme avautui La Pazin huikea profiili: Bolivian paakaupunki lepaa 3600-4100 metrissa valtavassa kulhon muotoisessa kanjonissa ja vahempituloisten asumukset kiipivat maaratietoisesti ylos kanjonin seinia lainehtiakseen sen reunan yli El Alton slummeihin. Kaupungin keskusta on miljoonakaupungille ominainen runsaudensarvi, ja etenkin Mercado Negron puodeista loytaa etsiva miltei mita haluaa - halvalla.


La Pazzz!


Sahkomieheksi La Paziin? Ei kiitos!

Hostellissamme El Solariossa tapasimme pari Sveitsilaista snoukkaajaa, jotka Michael oli tavannut kuukautta aiemmin BA:ssa. Tyypit vaikuttivat oikein rentiksilta ja asiallisilta, ja kaiken lisaksi myos heidan suunnitelmiinsa kuului aktiivista liikuskelua Bolissa, joten suuntasimme yksissa tuumin laheiseen gringobaariin hiomaan sotasuunnitelmaa seuraavalle viikolle...