X-treme D-tox vol. 2.0

No niin, Israelkin on sitten paattanyt alkaa rahisemaan oikein kunnolla kun ei juutalaisilla naemma ole viela tarpeeksi vihamiehia alueella. Oli miten oli, Boliviassa paistaa aurinko pilvettomalta taivaalta jo toista viikkoa ja huolet ovat kaukana poissa. Mikali et ole kaynyt nauttimassa sivistavaa ja virkistavaa blogiani sitten eilisen, kehotan lukemaan ensin pari edellista entrya, silla tanaan pukkasin jopa kolme sellaista sivuille.

Death Road

Potosin valloituksen jalkeen hamusin lisaa adrenaliinipiikkeja ja paatin ottaa heti seuraavaksi paivaksi paikan hostellimme maastopyoraretkelle maailman vaarallisimmalle tielle, joka laskeutuu 62 kilometrin matkalla 4700 metrista La Cumbresta 1100 metriin Yolosaan. Tittelinsa tie ansaitsee tappamalla keskimaarin yhden ihmisen paivassa mutkaisella reitilla, jonka vasemmalla puolella odottaa 50-1000 metrin pudotus ja jonka oikealta puolelta sita syovat vesiputoukset ja jatkuvat maanvyoryt. Kun yhtaloon lisataan viela juopuneet rekkakuskit on kuolettava keitos valmis. Sveitsilaiset ja Michael olivat viela kiipeamisesta sen verran uupuneita etta paattivat ottaa kyseisen paivan iisisti kaupungilla hengaillen ja antoivat "Crazy Finnish Guyn" menna omia menojaan.


Death Road Warriors

Olin tilannut hydrauliset jarrut mutta jostain syysta sain mekaanisilla sellaisilla varustetun pyoran alleni. Eipa kuitenkaan auttanut valittaa, silla pikaisen yhteiskuvan jalkeen koko joukkio oli jo matkalla. Reitin alkuosa oli vauhdikasta asfalttitieta ja ohittelimme tuon tuosta niin busseja, rekkoja kuin henkiloautojakin. Edellispaivien jatkuvan kiipeamisen jalkeen alas rullaaminen oli huumaavan rentouttavaa ja kurvit selvitettiin tien reunoja nuolemalla.


Maisemaa alkupaasta


Asfaltilla paasi lujaa

Eras joukkomme jasenista kertoi edellisviikolla tavanneensa nuoren neidin, joka oli viettanyt kolme viikkoa sairaalassa kimmottuaan samaiselta tielta kiveen ajamisen seurauksena. Juttu kerrottiin onnekseni ennen tien soraosuutta, mika hillitsi vauhtiani hieman talla tien vaarallisimmalla ja pisimmalla osuudella. Karun muistutuksen tien luonteesta saimme eraassa kurvissa, jossa tuoreet jarrutusjaljet veivat reunan yli syvyyteen. 50 metria alempana rinteessa odotti surullinen naky: pirstoutuneita peravaunun kappaleita ja tuhansia appelsiineja levinneena jyrkanteelle ja alimpana taysin murskautunut ja vaantynyt rekan nuppi. "Tama tapahtui eilen", totesi opas kuivakkaasti. Death Road turistikohteena sai akkia erittain ikavan kaiun.






Maisemaa alempaa

Tie on kuitenkin kokemus myos sen puolesta, etta ilmasto vaihtuu paivan aikana moneen kertaan, alkaen jaatavasta ja karusta vuoristosta jossa talvivaatteet ovat tarpeen Yolosan kuumaan ja kosteaan viidakkoon, jossa porhalletaan enaa shortseissa ja t-paidassa - seka liikenteen nostattaman polyn tahden pakollisessa suojamaskissa.


Ei, nama eivat ole rusketusrajoja

Kuuden tunnin ajon jalkeen (sisaltaen useita snack- ja photo-pysahdyksia) paasimme Yolosaan ja edelleen erittain tarpeellisen suihkun kautta maittavan lounasbuffetin aareen.



Choro Trek

Kuolemantien jalkeenkaan ei jaaty lepailemaan, silla heti lauantaina aloitimme kolmen paivan trekkailun yhdella Bolivian upeimmista haikkausreiteista, joka alkaa ja paattyy samoihin pisteisiin kuin pahamaineinen auto/pyorareitti, mutta kulkee matkan eri jokilaaksossa vanhaa kivettya inkapolkua Death Roadista pohjoiseen.


Tasta lahdettiin pyorailemaankin


Karua maisemaa

Polun alkupaa La Cumbressa oli hetken aikaa hakusessa, eivatka asiaa helpottaneet alhaalta laaksosta tyontyvat pilvimassat, jotka peittivat vuorten huiput - joilta reitin alun siis pitaisi loytya - paksuun harsoonsa. Matkaan paastyamme tie oli kuitenkin selkea ja eksyminen jokseenkin mahdotonta vaikka valilla eteensa ei nahnyt kymmenta metria enempaa. Alkuosan laskeutuminen huipuilta alemmas laaksoon toi mieleen Frodon ja Samin vaelluksen Mordoriin, siksi karua oli maasto ja sen verran pahaenteinen lunta tupruttava lapitunkematon pilvipeite. Maisemat olivat pilvien repeillessa upeita ja lounas nautittiin idyllisessa ymparistossa vanhojen inkaraunioiden aarella.


Mordor flashback


Lounaspaikka nakyvissa


Pikku paimenet ja laamansa palaamassa paivan laitumelta

Yha alemmas paastessamme eloton kivi- ja soramaisema alkoi antaa tilaa kasvillisuudelle, ensin vain muutamille pensaille, mutta vahitellen yha kasvavalle ja moninaistuvalle pilvimetsalle. Paivan paatteeksi saavuimme suoraan satukirjan sivuilta repaistylle pienelle leirintaalueelle, jonka suojissa keitimme illallista ja nautimme ansaitut oluet.








Nailla lapsilla oli kovin likaiset jalat

Seuraava paiva oli edelleen yha tihenevaa sademetsaksi muuttuvaa kasvillisuutta ja jokainen kilometri toi nakopiiriimme myos uusia elainlajeja, alkaen ylangon laamoista ja suurista kotkista vaihtuen pikkuhiljaa sademetsan valtaviin morpho -perhosiin ja kolibreihin. Aina tien mutkitellessa ymparistoa korkeammalle saimme nauttia henkeasalpaavista nakymista ja tallustaminen kavi kuin itsekseen.


Joulutahtia!


Naa maisemakuvat on kylla ihan turhia...


Pakollinen poseeraus

Paivan matka oli kaikesta huolimatta yllattavan pitka ja pimea laskeutui kauan ennen saapumistamme seuraavalle leirintaalueelle. Hamarassa sademetsassa kulku oli kuitenkin kaikkea muuta kuin epamiellyttavaa satojen vihreana loistavien tulikarpasten valaistessa polkuamme. Naky oli hypnoottinen ja kirvoitti useampia "whoa" huudahduksia retkueeltamme. Pokkarikameralle tulikarpasten tervetulotanssia oli harmillisesti turha yrittaa tallentaa.

Viimeisena paivana kuljimme jo joenpohjaa ja polyisen autotien jalkeen saavuimme risteykseen, jossa paatimme odottaa meidat ylos Coroicoon vievaa bussia.


Henkilokohtainen huolto

Busseja meni ja tuli mutta jostain syysta yksikaan ei ollut menossa juuri Coroicoon. Myoskaan yksikaan auto ei ollut halukas ottamaan neljaa ruokkoamatonta euroturistia kyytiinsa, eli se siita etelaamerikkalaisesta vieraanvaraisuudesta. Kysyin jo hyvissa ajoin risteyksen kaupan pitajalta, josko taman kaupasta olisi mahdollista soittaa taksi Coroicoon ja tama vastasi ystavallisesti etta totta kai. Viiden jalkeen aloimme jo olla taksin kannalla ja kysyessani uudelleen taksille soittamisen mahdollisuutta, kaupan pitaja hymyili ja kysyi "onko teilla kannykkaa?". No ei tietenkaan ole kun ei meidan kannykat edes toimi Boliviassa, sen takiahan juuri kysyin etta onko kaupasta mahdollista soittaa taksia! Kauppias selitti etta tietysti voimme soittaa kaupasta, mutta omalla puhelimellamme, silla hanella ei sellaista ole. Onneksi risteyksessa oli myos sotilas vartioimassa puomia moottoritielle, ja talla oli vyollaan matkapuhelin. Sotilaalla ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ollut krediittia tehda puheluita kannykallaan, eika edes rahalla voitelu toiminut. Koetimme viela pysayttaa useita rekkoja, busseja ja henkiloautoja matkalla Yolosaan/Coroicoon pain, mutta tuloksetta. Joissain tilanteissa naispuolisista kanssamatkaajista olisi varmasti hemmetin paljon hyotya.

Auringon laskettua totesimme, etta ainoa vaihtoehto on kavella puolitoista tuntia Yolosaan ja ottaa sielta buss/taksi Coroicoon tai huone yoksi paikan paalta. Kaveltyamme puolisen tuntia pimeaa ja erittain polyista (liikenne ei lakannut pimean tultuakaan) tieta ylos ihme tapahtui. Kuorma-auto pysahtyi kohdallamme ja kuski kysyi josko haluaisimme kyydin Yolosaan. Kampesimme lavalle muutaman paikallisen seuraksi ja huviksi ja taman jalkeen olimmekin Yolosan pikkukylassa alta aikayksikon.

Yolosassa oli vuorossa jalleen odottelua. Kaikki Bussit menivat taas vaaraan suuntaan ja kylan ainoa taksikuski ilmoitti kyytia tiedustellessamme etta olisi vapaa puolen tunnin paasta. Reilun tunnin paasta samainen taksikuski kurvasi bussipysakille ja riensin helpottuneena kyselemaan, josko mentaisiin jo. "Mennaan, mennaan" kuski tokaisi ja alkoi juttelemaan poliisin kanssa tekematta elettakaan lahteakseen. Puoli tuntia kului ja aloimme jo epailemaan, etta meidat on varmasti kirottu kun kukaan ei halunnut vieda meita muutaman vaivaisen kilometrin paahan. Akkia kuitenkin eteemme kurvasi minibussi, jonka tuulilasissa komeilivat kirjaimet "Coroico" santasimme pikaisesti bussin ovelle samalla kun taksikuski juoksi peraamme ja huusi etta nyt mennaan. Naytimme vain kansainvalista "estas loco?" etusormimerkkia ja painelimme bussiin.

Myohaisen saapumisajankohtamme tuloksena saimme Coroicosta luksusmajoituksen pilkkahintaan ja aamulla oli mukava herata hotellin parvekkeelta avautuvaan upeaan nakymaan. Uima-allasta ei tosin tullut kaytettya, silla veden saannostelysta johtuen altaan vetta tuskin oli vaihdettu pariin kuukauteen - tai ainakin silta se naytti.


Vista hotellin partsilta lanteen

Huono onnemme kulkuvalineisiin liittyen jatkui tanaankin. Kaikki bussit Coroicosta La Paziin olivat talta paivalta taynna, joten otimme minibussin Yolosaan ja paatimme koettaa onneamme sielta kasin.


Odottelua Coroicossa...


...odottelua Yolosassa...

Kuitenkaan myoskaan Yolosasta ei mennyt bussin bussia moneen tuntiin (siis sellaista, jossa olisi ollut tilaa...) ja aloimme kyselemaan paikalliseen tapaan mahdollisuutta paasta La Paziin rekan lavalla. Tama on halpa, joskin erittain ei-suositeltava tapa paasta kuolemantie ylos, silla rekat ovat huonossa kunnossa, kuskit mita sattuu ja tie keskimaarin vain 3,5 metria levea - ja liikenne kulkee kahteen suuntaan. Paasimme viimein taydessa lautalastissa olevan rekan katolle ja vihdoin matkaan.


...Ja viimein "onnisti"!


Kanssamatkustajista oli hauskaa nahda gringoja lavakyydissa

Saimme tiesta myos muutamia olosuhteita valaisevia otoksia joita alla.















Pari-kolme tuntia lavalla ennen auringonlaskua olivat verrattain lampimia ja mukavia paata huimaavilla nakymilla ja pyorryttavilla ohituksilla maustettuina, mutta pimean saatua kyyti oli erittain jaista seuraavat pari-kolme tuntia La Paziin, ja vain paheni loppua kohden korkeuden lisaantyessa hiljalleen yli 4600 metrin. Viimein minun oli pakko ottaa makuupussi repustani ja kaariytya sen suojiin pakoon luut sarkevaa kylmyytta. Viimein paasimme kuitenkin turvallisesti perille ja taksimatka hotellille tuntui limusiinikyydilta tunteja kestaneen hyisen, pomppuisen ja kovan rekkakyydin paatteeksi.


Auringossa oli kiva matkustaa


Kun aurinko meni, tuli hemmetin kylma