Tuesday, March 21, 2006

Semana Santa @ NYC

IMG_1448
Näin käy teepannulle kun jättää sen kaasuliekille ja lähtee ulkoilmaan ilakoimaan auringosta pariksi tunniksi


Koulu on siis alkanut ja täytyy sanoa että espanjaksi opiskelu on aivan P-E-R-K-E-L-E-E-N hidasta vielä tässä vaiheessa. Itse kurssit nyt ei ole vaikeimmasta päästä, mutta profet höpöttää sarjatulella taukoamatta koko kolme-neljän tunnin luennon, joten olen melko pimennossa suurimman osan ajasta. Varmuuden vuoksi kuitenkin nauran opejen vitseille aina kun muutkin nauravat. Pikaespanjan tulvan keskeyttävät ainoastaan satunnaiset opiskelijoiden pitämät presikset, jotka täällä ovat sellaisia 45 minuutin pläjäyksiä. Itse joudun sellaisen pitämään kahden viikon päästä, which is nice... Espanjankielen taitoni kyllä kohenee eksponentiaalista vauhtia, sillä jopa überboring bisneskirjoissa on paljon yleiskieltä, jota olenkin jo hyvällä menestyksellä käyttänyt normaaleissa keskusteluissa. Lukemista sitten riittääkin ihan mukavasti, noin 50-100/kurssi/viikko, ja kaikki tietty espanjaksi...

Koulun avajaisviikolla kampuksen täytti juhlahumu ja joka ilta saattoi seurata ilmaiskonsertteja alueella, joka olikin ääriään myöten täynnä (UCR:ssä on 39000 opiskelijaa), varsinkin perjantaina. Alla kampusaluetta after dark:

IMG_1431
IMG_1433
IMG_1437
IMG_1439
...ja TLC:stähän täällä ei tykätty (vaalit voittanut pro-free trade puolue). Huomaa Bush oikealla ylhäällä :)


Jos ei lasketa kielitaitoon suhteutettuna yli-inhimillistä lukemisen määrää, niin täällä menee oikein mukavasti. Olen ottanut asuntoni keskeisen sijainnin johdosta epävirallisen etkotirehtöörin roolin, ja usein perjantai- ja lauantai-alkuiltaisin kokoonnummekin matalaan majaani ilakoimaan kosmopoliitisti, välillä jopa naapureiden hermostukseksi asti... Tosikkoja nuo jenkit.

Parin viikon päästä on vapaa viikko semana santan johdosta, joten päätin upottaa kerralla koko vaihtobudjettini ja suunnata New Yorkiin 10 päiväksi! TP lupasi hoitaa majoituksen, mutta rahaa tulee palamaan silti suunnattomasti, sillä nykiin ei mennä pihtaamaan. Onneksi muistin, että mulle on tulossa vielä todennäköisesti yksi stipendi, jota en ole vielä budjetoinut mihinkään, ja äärimmäisessä hätätapauksessa opintolainakin on vielä nostamatta... On muuten kalliimpaa lentää Nykiin täältä kuin helsingistä, mutta eipähän oo tuttuja siellä joka kevät paikan päällä.

Ruåtsalaisesta bisnesopiskelija Hampuksesta on tullut pikkuhiljaa bestikseni suomen katkerasta olympiatappiosta huolimatta ja ollaan hengattu paljon. Tyypin piti lähteä mukaan Nykiin, mutta lopulta perui resurssien niukkuuden takia. Annan anteeksi, sillä heebolla on syksyllä edessä vielä vaihto Chilessä ja rahoitus vielä täysin auki...

Mutta nyt joutuu nostamaan kytkintä ja suuntaamaan kampusalueelle lueskelemaan. Vielä muutama kiva otos kun kuvat on aina niin kivoja.


IMG_1444
Naapurini Johana osti ehkä maailman söpöimmän koiranpennun (kuvassa kuitenkin Nydian hoivassa)
IMG_1447
Yritä nyt tässä sitten ruokailla...
Puerto Viejo (3)
Lopuksi postikorttimaisemaa Puerto Viejosta