Soroche, Ayayay!

Cuzco sijaitsee vaatimattomasti 3600 metrin korkeudessa, joten matkaopuksessani ihan aiheesta varoitettiin sorochen vaikutuksista. Taman takia olisi syyta valttaa kovin ahkeraa juoksentelua paikasta toiseen ainakin ensimmaisena paivana, joten paatin ottaa rauhaisasti. Paatos ei tosin pitanyt kauaa, silla ensimmaiset kaksi tuntia kuluivat Cuzcon kaduilla juoksennellessa, korkeuserojen korttelien valilla ollessa parhaimmillaan yli kymmenen metria. Loytaessani sopivan makuupaikan olinkin jo taysin kaputt ja pelkastaan parin sadan metrin matka takaisin paatorille teki tiukkaa.


Cuzcon katedraali


Jyrkka katu

Lounaan ja parin postikortin oston jalkeen alkoi jo paatakin hieman jomottelemaan, joten nautin varmuuden vuoksi pari kuppia kokateeta. Oli kuitenkin vasta keskipaiva ja jotain oli tehtava, joten otin taksin Sacsayhuamanin raunioille, jotka pahaksi onneksi sijaitsevat kaupungista viela sata metria ylospain. Fiilis oli hieman kuin Suokissa jykevien kivimuurien valissa seikkaillessa, ja tulipa paastya Rio-meinkeihinkin jessepatsaan juurella. Sacsayhuamanin linnake muodostaa Cuzcon puumanmuotoisen profiilin paan ja sahalaitavarustus sen hampaat, jotka tarkoitus oli aikanaan herattaa pelkoa kaupunkiin hyokanneissa joukoissa.


Sacsayhuaman


Olé Rio!


Tyylipuhdas turistikuva. Huomaa myos taysin pain helvettia oleva rajaus.


Cuzco, kuninkaiden kaupunki

Fiilisteltyani maisemia ja muinaista inka-spirittia ja poseerattuani laamojen ja paikallisneitokaisten kanssa kapusin takaisin paatorille, jossa minulle postikortit myynyt vaahtosammutin tuli tyrkyttamaan lisaa kortteja. Sanoin ystavallisesti juuri ostaneeni hanelta kortteja, mutta pikkupiru alkoi inttamaan, etta nama ovatkin eri kortteja. Torjuin yrityksen talla kertaa hieman paattavammin, minka tuloksena napero alkoi inttamaan vain hurjemmin. Aloin jo hermostua ja sanoin menevani nyt syomaan tyylin "mina juon nyt kahvia" ja mita myyntitykki teki - sanoi odottavansa minua ravintolan ulkopuolella myydakseen minulle kirotut korttinsa! Tassa vaiheessa kohteliasuuteni kohtasi rajansa ja lahdin vain kavelemaan pois vimmaisen vaikerruksen saattelemana. Koetan kerrankin tehda hyvan teon ja raottaa kukkaroni nyoreja ja tamako on palkka? Viimeinen kerta kun ostan katukaupustelijoilta mitaan - varsinkaan nailta pienemmilta jotka eivat nayta tajuavan aidinkieltaan.

Illalla kavimme parin belgialaistypsyn kera nauttimassa illan elokuvan Mama Africassa, jonne oli ahtautunut jo melkoisesti backpacker vakea. Kankaalla pyori Lucky Number Slevin, jonka ahmin jo toiseen kertaan kuukauden sisalla ja patka ei muuta kuin parani. Suosittelen kaikille ikaan ja seksuaaliseen tai uskonnolliseen suuntaukseeen katsomatta. Sitten olikin jo aika painua pehkuihin silla juna Machu Picchu puebloon lahtisi kello kuusi...

---

Infobox: Olen jo kauan miettinyt, miksei suomessa tv- tai muidenkaan mainosten yhteydessa ole mitaan mainintaa siita, mika toimisto kyseisen filkan/printin on tehnyt. Mielestani vahintaan yhta kiinnostavaa kuin itse mainos on sen toteuttanut firma ja tassa minuun yhtyvat varmasti monet markkinoinnin ja mainonnan parissa tyoskentelevat. Perussa tama on tajuttu, ja joka mainoksen perassa vilahtaa puolen sekunnin ajan kyseisen toimiston logo, yleensa DDB, McCann, TBWA tai muu iso, mutta mahtuupa mukaan pienia paikallisia toimistojakin. Kiinnostava ilmio nain markkinoinnin opiskelijan kannalta.

Under Peruvian Skies

Costa Rican ihan vihoviimeiset laksarit maanantaina venahtivat hieman pitkiksi kun intouduimme parin hollantilaisveijarin kanssa jatkamaan jokamaanantaisen El Cuartel -ravintolaillan jalkeen viela pahamaineiseen Del Rey kasinoon. Jossain vaiheessa rahaakin oli ampareittain mutta kuudelta aamulla kotiin paastessani taskut oli kaannetty ylosalaisin ja oli kirjaimellisesti kaikkensa antanut olo.


No, sveitsilaiset kylla lupasivat hoitaa laksareihini paljon naisia...


Naked Chef * 2


Kai ma 5 kuukaudessa tyttoihinkin tutustuin...

Tiistain lento oli onneksi vasta kolmelta iltapaivalla mutta olo oli viela Limaan paastyanikin hieman voipunut. Olin tosin kyseisessa kaupungissa vasta yhdeksan aikaan illalla joten suurempaan sightseeingiin ei joka tapauksessa enaa tuona paivana ollut aikaa.

Seuraavana paivana bussini Cuzcoon lahti vasta yhdelta, joten ehdin kuluttamaan aamupaivan kierrellessani Liman vanhaa keskustaa. Kaupungin tama osa olikin oikein positiivinen yllatys kaikkien Limaan liittyvien kuristusryostojuttujen jalkeen, ja itse vanha kaupunki on San Josen tuppukylaan verrattuna suorastaan loistelias. Kavin kunnon turistina myos museokierroksella San Fransiscon kirkossa ja taman alla risteilevissa katakombeissa, jotka oli tehty paata lyhyemmalle vaelle.


San Fransiscon kirkko


Macabre Funk

Myos shopping district jatti SJ:n varjoonsa, ja mukaan tarttuikin oivat blehat 80 % alennuksella. Kavin myos syomassa ravintolassa, joka suomessa olisi mennyt suoraan ylemman keskitason luokkaan, ja pelolla odottelin kahden alkuruoan, paaruoan, jalkkarin ja juoman kerryttamaan laskua - vain todetakseni sen olevan noin 2,5 dollaria! Jo puolen paivan perusteella Peru oli voittanut sydameni puolelleen.


Paatorin viehkeaa ymparistoa


Plaza San Martin


Tyypillista vanhaa Limalaista arkkitehtuuria, jossa kolonialistiset upeat kivitalot varustettiin erittain taidokkaasti inkatyyliin koristelluilla suljetuilla puuparvekkeilla.

Lounaan jalkeen olikin vuorossa 21 tunnin bussimatka, josta nyt ei mitaan kertomisen arvoista sinallaan loydy. Erittain hauska kokemus oli kuitenkin maiseman vaihtuminen matkan aikana; kun aurinko laski, olimme keskella autiomaata lahella rannikkoa, ja taman jalkeen ei nahnytkaan oikeastaan muuta kuin tahtia, silla vuorilla ei juuri ole asutusta/valaistusta. Puolen yon aikaan huomasin etta olimme jo saavuttaneet melko lailla korkeutta, silla katsoesani ikkunasta nain tahtia - myos alapuolellamme. Olin oikeastaan tyytyvainen etta en nahnyt alas...

Auringon noustua nakymat olivat upeat. Taman takia Vali-Amerikasta lahdin ja nyt se alkoi olemaan todellisuutta. Andien massiivi jatkui kumpuilevana horisonttiin ja nakyipa pari lumihuippuakin jo, vaikka olimmekin suhteellisen matalalla. Aamupalan jalkeen oli viela parin tunnin ajomatka Cuzcoon, josta lisaa seuraavassa postissa...


Paskemmissakin maisemissa ollaan heratty...

Futbol, futbol

Viimeinen viikonloppu Costa Ricassa käsillä ja sehän sattuukin sopivasti olemaan kotosuomen juhannus. Jo ensi tiistaina kuljetus Perun pahamaineiseen Limaan odottaa. Viiden viikon jälkeen Boliviasta CR:aan vielä kolmeksi yöksi jonka jälkeen piiitkä lento esi-isien maille Fenniaan.

FUTBOL!!!

Costa Rica on tätä kirjoittaessani jo pudonnut jatkosta, mutta kisojen ensimmäinen matsi Saksa - Costa Rica oli täällä suurempi juhla kuin vappu konsanaan Suomessa. Itsekin jouduin ostamaan kahden dollarin CR paidan päästäkseni humuun kiinni. Onneksi olimme tajunneet varata pöydän paikallisesta La Villa ravintolasta jo viikkoa etukäteen, sillä ääriään myötä täynnä olevaan juottolaan olisi muuten ollut turha hamuta. Alunperin ennustettu teurastusmatsi olikin onneksi ihan kiinnostavaa katsottavaa, kun CR tarjosi Saksalle varteenotettavaa vastusta MM-futishistorian maalirikkaimmassa avausottelussa.


GOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOL!!!


Tommy (GER) oli tyytyväinen lopputulokseen, tyttöystävä (CR) luonnollisesti ei...

SYNTTÄRIT!!!

Läksäribileitä täällä tuskin enää tarvinnee pitää, sillä parin viikon takaiset futismatsin kanssa sopivasti samalle päivälle sattuneet vuosipäiväjuhlani hoitivat sen roolin melko mukavasti. Possea tuli loppujen lopuksi yli piskuisen kämppäni äyräiden, ja tämän johdosta juhlamassa velloi valtoimenaan asuntokompleksimme portailla ja asuntojen edustoilla. Koska asuntolamme hiljaisuus alkaa kymmeneltä, kävin kuuliaisesti sulkemassa iPodini tuohon aikaan ja aloin levittää ravintolaansiirtymiskoodia avainhenkilöille. Kuitenkin, kuten kaikissa oikeissa bileissä kuuluukin, kukaan ei ottanut lähtökäskyä kovinkaan tosissaan, ja onhan totta, että juhlajuomaakin oli vielä jäljellä runsain mitoin. Varttia yli kymmenen joku oli jo palauttanut juhlamieltä lietsovan käsinpoimitun partymixini osanottajien korviin ja meno jatkui puolen yön maagiseen rajaan asti. Tuon jälkeen, kuin taikaiskusta, juopunut massa alkoi vihdoin valua ulkoportillemme päin - rommipullot oli tyhjennetty. Seuraavana maanantaina sainkin sitten odotetun tomeran puhuttelun kompleksimme uudelta managerilta, mutta vakuutettuani hänelle, ettei tapahtuma tule toistumaan (tietenkään, kun en ole viiteen viikkoon edes paikalla), sain vielä jatkaa asunnon pitämistä vuokrakauteni loppuun.

Alla otoksia bileistä (tsekatkaa loput flickr:stä jos nappaa, linkki oikealla)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä päättää viiden kuukauden oleilu täällä banaanivaltiossa. Turha mainita, että kokemus on ollut elämäni antoisimpia ja perspektiiviä elämän pikku yksityiskohtiin on tullut litrakaupalla täällä asustellessa ja matkustellessa - ja kaksi maata odottaa vielä valloitusta. Kohta nähdään Suomi! Tiedän että siellä ei mikään ole muuttunut - paitsi että Tanja Karpela on mennyt naimisiin ja makasiinit ovat enää muisto vain.

Mutta tsekatkaa tosiaan etenemiseni Etelä-Amerikan rintamalla samalla culoblanco-kanavalla, samaan culoblanco-aikaan - koko heinäkuun ajan.

Chao from CR.

TRCRF

(Totally Random Costa Rica Facts)

• Costa Rican naiset ovat hemmetin hyvän näköisiä, mutta "tuo rikas gringo sopii hyvin lapseni isäksi" asenne on totaalinen turn-off


• Niin naiset kuin miehetkin osaavat täällä tanssia epäreilun hyvin - onneksi Suomessakin voi ottaa salsatunteja


• Costa Rican suurin vientituote arvossa mitattuna eivät ole banaanit eikä kahvi - vaan mikrosirut


• Costa Rican rannoilla on tänä vuonna tähän mennessä kuollut 58 ihmistä merivirtausten hukuttamina


• Reggaeton on perseestä


• Moskiitoista on huomattavasti vähemmän haittaa (lue: ei yhtään) kuin Suomen suvessa


• Puntarenaksen rantabulevardin on rakennuttanut Taiwanin valtio


• Costa Rican nykyinen presidentti on saanut Nobelin rauhanpalkinnon


• Costa Ricassa ensi-iltaelokuvat tulevat laillisiin videovuokraamoihin ennen ensi-iltaansa


• Costa Ricalaiset ovat skitsofreenikkoja - he vihaavat jenkkejä mutta haluaisivat olla heitä

Okei, osa oli ihan mielipidekysymyksiä...

CR TJ vähän

Hohhoi. Taisin luvata kirjotella lisämatskua viimeistään viikko edellisestä postauksesta. Mitä sitten? Ei tätä kuitenkaan kukaan enää lue nyt kun Suomessakin ovat auringon aitat avautuneet ja lisäksi kaikki muutkin on ulkomailla. Kirjotanpa nyt kuitenkin kun alkaa tää CR aika olla tapissa. Ette kuitenkaan saa vielä nauttia charmantista seurastani vielä piiiiitkään aikaan, sillä päätän lattarikokemukseni hengailemalla viitisen viikkoa Etelä-Amerikan ylängöillä, sillä yli kuuden tonnin vuoria on perkele nähtävä vielä tällä reissulla. Suomeen siis sitten tämän jälkeen 4.8. - suoraan UMF:iin tietty. Etelään lähtemispäätöstä helpottaa sadekauden voimistuminen viikko viikolta täällä välilihassa ja tapaamieni matkailijoiden kommentit joiden mukaan luonto muissa Väli-Amerikan maissa ei juurikaan poikkea Costa Rican vastaavasta, mitä nyt Guatemalassa saattaa jotain raunioita nähdä. Mutta mä siis haluan aurinkoa, ylänköjä, Inkojen kaupunkeja, suola-aavikoita, ja lumihuippuja - ja niitä löytyy Perusta ja Boliviasta. Heinäkuun aikana kannattaa siis seurata blogiani sillä koetan lähettää kokemuksia vähän tiuhempaan tahtiin kuin tässä loppukeväästä. Nyt kuitenkin viime kuun highlightit. Eka siis Nicaraguan matka, lisää seuraavassa postissa.

Nicaragua 2.-7.6.

Päätimme Hampuksen kanssa, että Jotain muutakin paikkaa on nähtävä kuin CR:n biitsejä, vaikka eroa meiningissä tuskin juuri huomaakaan. Lähdimme siis kaupunkilomalle Nicaraguan Granadaan, sillä toinen vaihtoehto, Panaman Bocas del Toro ei kuulemma Costa Rican biitseistä eroa juurikaan ja on lisäksi melkoisen alkoholinhuuruinen turistirysä. Granada sen sijaan on kolonialistista ilmapiiriä huokuva herttainen pikku kaupunki valtavan Nicaraguanjärven rannalla, joten se sopi yhteiskunnallisesti tiedostavaan maailmankatsomukseemme paremmin.


Kotilähiömme San Pedro nukkui vielä sikeästi @ 5 am.

Lähdimme siis viiden aikaan aamulla kohti bussiasemaa, jossa proseduuri lippujen ostoon on vähintäänkin hullunkurinen; jonotat ensin näyttääksesi passin ja ostaaksesi itse lipun, sen jälkeen jonotat uudemman kerran toiselle luukulle, jossa lippusi leimataan, ja vasta sen jälkeen pääset jonottamaan bussiin. Siis eikö sitä lippua voi leimata samalla kun sen ostaa, etenkin kun leimaajatyyppi istuu puolen metrin päässä. No lattarit on lattarit, siihen täällä on jo totuttu useampaan otteeseen.

6-7 tunnin ajon jälkeen saavuimme Nicaraguan rajalle, jossa odotti toinen päätön proseduuri. Kaikki ihmiset autosta ulos ja jonottamaan liikennevalon eteen. 45 minuutin jälkeen liikennevalon taakse ilmaantui vihdoin virkailija, minkä jälkeen jono alkoi hitaasti liikkua. Joka tyypin kohdalla virkailija painoi nappulaa, jonka tuloksena syttyi vihreä tai punainen lamppu - punaisella siis piti levittää tavaransa pöydälle tullimiesten kopeloitavaksi. Tietty normaali prosessi millä tahansa rajalla, mutta kun homman läpikäymisestä ei saanut minkäänlaista kuittia tai muutakaan todistetta, oli motiaatio jonossa seisomiseen täysin nolla. Otimmekin oppia kokeneemmista matkaajista ja käytimme kyseisen tullisession tax-free kaupoissa kierrellen.


Tästä sai huvikseen mennä läpi jos kiinnosti

Nicaraguaan saavuimme rajalta parin tunnin ajon jälkeen, joiden aikana huomasimme, että maailman 5. köyhimmän maan Nicaraguan tiet ovat tiptop kunnossa verrattuna CR:n vastaaviin. Korruptio on täällä jakautunut näköjään muille kuin liikennesektorille. Meille suositeltu Oasis hotelli olikin kaikin puolin oikein mukava paikka, ja riippumatot sekä uima-allas tulivat hc istumissession jälkeen tarpeeseen.


Life's Good - myös ilman chicksei


Hampus tuo olutta altaaseen

Arkkitehtuuri oli tosiaan mukavaa vaihtelua San Josen uudisrakennuksille, sillä kaupunki oli säästynyt tuhoisimmilta maanjäristyksiltä vuosisatojen saatossa, ja rakennukset olivat laajalti kuin konkistadorien ajalta.




Mihis sitte?

Ekana Granadan ulkopuolisena kohteena matkasimme käsitöistään tunnettuun Masayan kylään, jonka lähistöllä sauhuaa myös samanniminen aktiivinen tulivuori. Itse kaupunki oli melkolailla Granadan tapainen laid-back tyylinen pikkukaupunki, jonka torilla meinasi ahtaan paikan kammo iskeä - siksi paljon oli ruuhkaa joka puolella. Onneksemme tulivuorella meitä odotti melko paljon rauhaisampi maasto, joskin rikinkatku teki hengittämisen välillä hankalaksi.


It's alive!!!

Tuonne kraaterin reunalle espanjalaiset lykkäsivät ristin, sillä luulivat vuoren olevan portti helvettiin.

Seuraavana päivänä oli vuorossa sukeltaminen itse kraateriin. Ei tosin toimivaan tulivuoreen, vaan Volcan Apoyon laakeaan kraaterijärveen, jonka ympäristö muistutti melkein suomalaista kesämökkimaisemaa - tosin vain melkein. Päivä kului oikein mukavasti järvessä sisäkumin varassa lojuessa ja herkullisia lounasleipiä syödessä.


Kraaterijärvi ja sisäkumi, mitä muuta ihminen kaipaa?

Viimeisenä päivänä teimme vielä venereissun Nicaraguanjärvessä sijaitseville Las Isletas pikkusaarille, jotka syntyivät tuhansia vuosia sitten läheisen tulivuoren sylkiessä omakotitalon - pentagonin kokoisia murikoita sisuksistaan kyseiseen järveen. Nykyään saarekkeilla on monien Nicaraguan silmäätekevien kesämökkejä plus koko kavalkadi erilaista lintu- ja vesielämää.


Joku kurki tää sit kai on...


Löysimme myös todisteita älyllisestä elämästä


Nice View

Laitan vielä postia viime kuun muista highlighteista kunhan jaksan, nyt en...